~ Hyvä hevonen näkyy huononkin loimen alta ~
Pihaton miljööstä voit lukea tarkemmin täältä. Täällä majoittuu monessa eri käyttötarkoituksessa olevia hevosia / poneja. Jokaisen kohdalla lukee erikseen status. eli missä käytössä kyseinen eläin on. Osa on ratsastuskoulun käytössä, osa kilpailutuksessa, osa treenauksessa jne.
Kaikki ovat tarjolla myös jalostukseen. Jos löytyy kiinnostava ori, niin ota meihin sähköpostitse ([email protected]) tai foorumimme kautta yhteys. Jos ori on ruunatta, niin sen kohdalle on merkitty, montako pakastetta on jäljellä. Tarvittaessa joukkoon mahtuu muutama yksityinen, mutta pääsääntöisesti pihatto on varattu Hevosjärven tilan omille hevosille.
Osalle näistä otetaan myös hoitaja, joten jos sinua kiinnostaa enempi niin tutustu hoitajatoimintaamme täällä. Osalla saattaa olla jo hoitajat ja yleensä niiden kohdalla lukeekin, kuka kyseisen orin hoitaja on. Hoitajahakuun pääset tästä klikkaamalla. Olemme yrittäneet kerätä tähän käytävälle muutamia perustietoja jokaisen hevosen kohdalta, mutta klikkaamalla heidän karsinaansa, pääset tutustumaan vielä tarkemmin niihin. Jos tällä sivulla esiintyy outoja bugeja, tiedot eivät näy oikein tms. niin ilmoitathan siitä meille.

Ponit
Moe SH " Mortti "
Rotu: Shetlanninponi
Sukupuoli: Ori
Ikä: 13v
Säkä: 105cm
Taso: UG sileät, UG risut
voittosumma (S) 32 400v€ / (R) 900v€
Painotus: Laukkapainotteinen
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Shetlanninponi
Sukupuoli: Ori
Ikä: 13v
Säkä: 105cm
Taso: UG sileät, UG risut
voittosumma (S) 32 400v€ / (R) 900v€
Painotus: Laukkapainotteinen
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Sjörövaren SWE " Veeti "
Rotu: Shetlanninponi
Sukupuoli: Ruuna
Ikä: 6v
Säkä: 98cm
Painotus: Valjakkoajo
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Shetlanninponi
Sukupuoli: Ruuna
Ikä: 6v
Säkä: 98cm
Painotus: Valjakkoajo
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Tunturikavion Lass Wegas " Wegas, Vekara "
Rotu: Shetlanninponi
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 10.01.2013 / 8-vuotias
Rekisterinumero: VH13-017-0041
Säkä: 102cm
Painotus: Ravuri
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Shetlanninponi
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 10.01.2013 / 8-vuotias
Rekisterinumero: VH13-017-0041
Säkä: 102cm
Painotus: Ravuri
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Caramel Life " Karkki, Mara "
Rotu: Gotlanninruss
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 02.04.2007 / 17-vuotias
Säkäkorkeus: 126cm
Painotus: Kouluratsastus
Ko: HeA
Re: 70cm
Me: 60cm
Maahantuoja: *lumienkuli*
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Karkki, tuo ponimainen russorimme!

Rör Sig Som " Rölli "
Rotu: Gotlanninruss
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 20.02.2014 / 3- vuotiasSäkä: 125cm
Painotus: Kouluratsastus
Tuontimaa: Ruotsi
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Gotlanninruss
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 20.02.2014 / 3- vuotiasSäkä: 125cm
Painotus: Kouluratsastus
Tuontimaa: Ruotsi
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Sissiko's San Hiro " Hiro "
Rotu: Hokkaido
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 02.06.2007 / 17-vuotias
Säkä: 133cm
Painotus: Yleispainotteinen
Ko: HeB
Re: 60cm
Maahantuoja: *lumienkuli*
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Lyhyesti ja ytimekäästi: Orimainen

Absalom Dos " Don "
Rotu: Welsh part bred
Sukupuoli: Ruuna
Ikä: 3v
Säkä: 140cm
Painotus: Kenttäratsastus
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Tuontimaa: Iso-Britannia
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Welsh part bred
Sukupuoli: Ruuna
Ikä: 3v
Säkä: 140cm
Painotus: Kenttäratsastus
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Tuontimaa: Iso-Britannia
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Randy Figaro " Randy "
Rotu: Ratsuponi (poniprosentti 50%)
Sukupuoli: Ruuna
Ikä: 3v
Säkä: 145cm
Painotus: Kenttäratsastus
Tuontimaa: Lohja, Suomi
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Ratsuponi (poniprosentti 50%)
Sukupuoli: Ruuna
Ikä: 3v
Säkä: 145cm
Painotus: Kenttäratsastus
Tuontimaa: Lohja, Suomi
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Caspian Dream " Kasperi "
Rotu: Saksalainen ratsuponi
Syntynyt: 9.10.2013 / 10- vuotias, Saksa
Sukupuoli: Ori
Säkäkorkeus: 144cm
Painotus: Yleispainote
Kasvattaja & omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Hoitaja: Nicolas Gaillard (Aloittanut 13.9.23)
Status: Kilpailutuksessa
Utelias poniori, jolla riittää intoa myös työskentelyyn

Toblerone " Topsu "
Rotu: Ratsuponi (poniprosentti 59,86328125%)
Sukupuoli: Ruuna (pakasteita jäljellä)
Syntymäaika: 18.04.2014 / 10-vuotias
Säkä: 143cm
Rekisterinumero: VH24-029-0030
Painotus: Kenttäratsastus
Kenttä: CIC2
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Kisauksessa
Sympaattinen, leppoinen ja mukavuudenhaluinen poniori

Joya’s Fe " Femi "
Rotu: Newforestinponi
Syntymäpäivä: 07.12.2009
Rekisterinumero: VH12-027-0325
Painotus: Koulupainotteinen
Kasvattaja: Oliver Drew, Englanti
Maahantuoja: Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Reipas ja energinen, joka osaa myös testailla ratsastajaansa

Davis Storm Willy " Willy, Da "
Rotu: Miniatyyri
Säkäkorkeus: 85cm
Syntynyt: 02.04.2009 / 15-vuotias, Puola
Painotus: Valjakko
Valjakko: Noviisi
Kasvattaja: Sarah Willam, Puola
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Valjakkokäyössä
Hurmaava ponipoika, jolla riittää energiaa!

Orchid's Luciferus " Luci "
Virallinen nimi: Orchid's Luciferus
Rotu: Tilastoponi
Syntymäaika: 26.08.2007 / 17-vuotias, Ruotsi
Säkä: 139cm
Rekisterinumero: VH06-099-5235
Painotus: Kouluratsastus
Kasvattaja: Frederic Bollström, Ruotsi
Maahantuoja: *lumienkuli*
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Innokas nuori poniori, jolta löytyy sekä tulisuutta, että veikeyttä!

Hevoset
Sumetron Sinvatti " Sinvatti "
Rotu: Suomenhevonen
Syntynyt: 04.02.2003 / 21-vuotias, Suomi
Säkäkorkeus: 154cm
Rekisterinumero: VH14-018-1765
Painotus: Yleispainote
Kenttä: CIC1
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 & Bella Rosewood VRL-13123
Asumispaikka: Virtuaalitalli Hevosjärven tila, Kuun pihaton ori- ja ruunapuoli
Status: Eläkkeellä
Mukava ja sympaattinen harrastus- tai kilpakaveri

Hevosjärven Sisu " Sisu, Poika, Höyryveturi "
Rotu: Suomenhevonen
Säkäkorkeus: 155cm
Syntymäaika & paikka: 08.08.2015 / 9-vuotias, Ranska
Rekisterinumero: Haetaan
Painotus: Kenttäratsastus
Kenttä: CIC1
Kasvattaja & omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Kilpailutuksessa
Nimensä mukaisesti Sisukas

Lordi Poika " Lordi "
Rotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 23.07.2008
Rekisterinumero: VH05-018-3174
Säkä: 150cm
Painotus: Kenttäratsastus
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 23.07.2008
Rekisterinumero: VH05-018-3174
Säkä: 150cm
Painotus: Kenttäratsastus
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Hunajapuron Aadolf " Aatu "
Rotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 01.03.2009
Säkä: 151cm
Rekisterinumero: VH06-018-0551
Painotus: Yleispainotteinen
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 01.03.2009
Säkä: 151cm
Rekisterinumero: VH06-018-0551
Painotus: Yleispainotteinen
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Urhea Poju " Heppu "
Rotu: Suomenpienhevonen
Sukupuoli: Ruuna
Syntynyt: 09.06.1995 / 29- vuotias
Rekisterinumero: VH13-018-0158
Säkä: 143cm
Painotus: Kouluratsastus
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Eläkkeellä
Tahmea ruuna, josta löytyy kuitenkin myös yhteistyökykyisyyttä!

Un Sabino e Áxill " Axell "
Rotu: Brandenburg
Syntynyt: 08.06.2011 / 13-vuotias
Rekisterinumero: VH12-066-0005
Säkäkorkeus: 168cm
Painotus: Kenttäratsastus
Ko: VaA
Kenttä: CIC5
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Kilpailutuksessa
Rohkea ori, jolta löytyy myös naistennaurattajan maine!

Alegre's Dileo " Dileo, Dino "
Rotu: Oldenburg
Syntynyt: 05.06.2013 / 11- vuotias
Painotus: Koulupainotteinen
Ko: VaA
Re: 110cm
Me: 100cm
Kasvattaja: Alegre / *lumienkuli* VRL-03491
Maahantuoja: *lumienkuli*
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Kilpailutuksessa
Reipas ja hyväkäytöksinen ori, ratsastaessa vaativa

Triple Charm " Charlie "
Rotu: Tilastohevonen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 05.05.2012
Säkä: 155cm
Rekisterinumero: VH12-102-0048
Painotus: Kenttäratsastus
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Tilastohevonen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 05.05.2012
Säkä: 155cm
Rekisterinumero: VH12-102-0048
Painotus: Kenttäratsastus
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Úmaja Naer G " Neon "
Rotu: Tilastohevonen
Syntynyt: 26.05.2007 / 17-vuotias
Rekisterinumero: VH03-099-1373
Säkä: 162cm
Painotus: Kenttäpainote
Ko: VaA
Re: 140cm
Kenttä: CIC5
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Hauska oripoika, jonka kanssa työskentely on mielekästä

Fitjungur frá Reykjavik " Fit, Reka "
Rotu: Islanninhevonen
Syntynyt: 13.02.2007 / 16-vuotias, Islanti
Sukupuoli: Ruuna (pakasteita jäljellä)
Säkäkorkeus: 127cm
Painotus: Yleisratsu
Tuontimaa: Islanti
Maahantuoja: Dimma, Fiction
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Ylläpitäjä: Moona Haribo
Status: Ratsastuskoulun käytössä ma&ke
Utelias, jonka kanssa ei tekeminen lopu kesken

Branscull " Brans "
Rotu: Islanninhevonen
Syntymäaika: 12.03.2009 / 15-vuotias
Säkäkorkeus: 134cm
Rekisterinumero: VH06-030-3443
Ko: VaB
Askellajit: 5-käyntinen
Maahantuoja: *lumienkuli*
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Ponimaisen itsepäinen, mutta lempeä ruuna!

Kaylee's Figaro " Figaro, Figa "
Rotu: Holstein
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 06.11.2012 / 9-vuotias
Säkä: 168cm
Rekisterinumero: VH12-044-0218
Painotus: Kouluratsastus
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Holstein
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 06.11.2012 / 9-vuotias
Säkä: 168cm
Rekisterinumero: VH12-044-0218
Painotus: Kouluratsastus
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Pouliche's Moonlight Horror ox
Rotu: Arabialainen täysiverinen
Syntynyt: 31.08.2007 / 17-vuotias
Rekisterinumero: VH04-003-6013
Säkä: 153cm
Painotus: Kenttäratsastus
Re: 150cm
Me: CIC4 ( 120cm )
Ko: Grand Prix
Valjakko: Vaikea
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä satunnaisesti
Vaativahko ratsu, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ratsastajaltaan

Le Cygne Noir " Nor, Leksa "
Rotu: Arabialainen täysiverinen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 04.02.2011
Rekisterinumero: VH11-003-0295
Säkä: 150cm
Painotus: Kouluratsastus
Kasvattaja: Álex Lázaro FRA
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Arabialainen täysiverinen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 04.02.2011
Rekisterinumero: VH11-003-0295
Säkä: 150cm
Painotus: Kouluratsastus
Kasvattaja: Álex Lázaro FRA
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Akiiki SH " Aksu, Akiiki "
Rotu: Arabialainen täysiverinen
Ikä: 14v
Säkä: 155cm
Painotus: Laukkaratsastus
statistiikka Maiden semistayer, 11: 0-1-4-1, 24 400v€
sileät laukat voitot 0%, sijoitukset 55%

Farhan SH " Far "
Rotu: Arabialainen täysiverinen
Ikä: 13v
Säkä: 155cm
Painotus: Laukkaratsastus
statistiikka Grade 3 sprinter, 13: 2-3-1-1, 102 600v€
sileät laukat voitot: 15%, sijoitukset 54%

Gharib SH " Far "
Rotu: Arabialainen täysiverinen
Sukupuoli: Ori
Ikä: 13v
Säkä: 155cm
Painotus: Laukkaratsastus
statistiikka Allowance sprinter, 14: 2-4-2-2, 100 000v€
sileät laukat voitot 14%, sijoitukset 71%

Marzell HE " Mars "
Rotu: Lewitzer
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 07.03.2013
Säkä: 140cm
Rekisterinumero: VH14-061-0051
Painotus: Kouluratsastus
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Lewitzer
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 07.03.2013
Säkä: 140cm
Rekisterinumero: VH14-061-0051
Painotus: Kouluratsastus
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Hachiko " Miksu "
Rotu: Suomalainen puoliverinen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 19.05.2014
Säkä: 165cm
Rekisterinumero: VH14-031-0549
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Suomalainen puoliverinen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 19.05.2014
Säkä: 165cm
Rekisterinumero: VH14-031-0549
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Bella Rosewood VRL-13123
Status: Treenauksessa
Karsinaan
WS Street Dreams " Eetu "
Rotu: Suomalainen puoliverinen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 16.07.2009 / 9-vuotias
Rekisterinumero: VH06-031-6503
Säkä: 164cm
Painotus: Kouluratsastus
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Suomalainen puoliverinen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 16.07.2009 / 9-vuotias
Rekisterinumero: VH06-031-6503
Säkä: 164cm
Painotus: Kouluratsastus
Ex-omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Stieve die Polarnacht " Boo "
Rotu: Altösterreichisches Warmblut / itävallanpuoliverinen
Syntynyt: 01.02.2008 / 16-vuotias
Rekisterinumero: VH04-099-8516
Säkä: 161cm
Painote: Yleispainotteinen
Ko: VaA
Kenttä: CIC2
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Energinen ori, joka on toisinaan varsin kovapäinen

Gelimer Queen " Gela, Lime "
Rotu: Ruotsalainen puoliverinen ( SWB )
Syntynyt: 20.12.2013 / 11- vuotias, Ruotsi
Säkäkorkeus: 165cm
Painotus: Kouluratsastus
Rekisterinumero: VH13-043-0082
Re: 100cm
Ko: VaB
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Ylläpidossa Laurette Gwenaëllella
Status: Treenauksessa
Charmikas, lupsakka, herkkänahkainen

Myhman esger " Batman "
Rotu: Turkmeeninhevonen
Sukupuoli: Ruuna
Syntymäaika: 02.01.1996
Säkä: 153cm
Rekisterinumero: VH00-074-2208
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Turkmeeninhevonen
Sukupuoli: Ruuna
Syntymäaika: 02.01.1996
Säkä: 153cm
Rekisterinumero: VH00-074-2208
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Jerreford " Doni "
Rotu: Haflinginhevonen
Syntymäpäivä: 08.09.2012 / 8-vuotias
Säkä: 148cm
Rekisterinumero: VH13-057-0010
Painotus: Yleispainotteinen
Maahantuoja: Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Itsepäinen, joka tarvitsee napakan ratsastajan

Praiseach Te " Bra, Seta "
Rotu: Tinker
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 14.03.2008 / 16- vuotias, Irlanti
Säkäkorkeus: 154cm
Painotus: Monitoimipolle
Tuontimaa: Irlanti
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Ratsastaessa vaativahko, hoitaessa helppo

The Destiny " Thorin "
Rotu: Irlannincob
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 05.03.2009 / 8-vuotias
Rekisterinumero: VH16-046-0008
Painotus: Yleispainotus
Ex- omistaja: Leijonaharjan ratsutila
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Seurallinen vähän vekkulimainen ori
Karsinaan
Rotu: Irlannincob
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 05.03.2009 / 8-vuotias
Rekisterinumero: VH16-046-0008
Painotus: Yleispainotus
Ex- omistaja: Leijonaharjan ratsutila
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Seurallinen vähän vekkulimainen ori
Karsinaan
NTY' Ikke Glem Meg " Ninja "
Rotu: Norjanvuonohevonen
Syntynyt: 14.11.2011 / 5-vuotias
Rekisterinumero: VH12-053-0064
Painotus: Yleispainotteinen
Ex-omistaja: Manaaja VRL-14336
Ex-omistjaa: Leijonaharjan Ratsutila
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Vekkulimainen ori, joka vaatii yhteensopivan ratsastajan kanssaan

Gunnard Bjarte " Arttu "
Rotu: Norjanvuonohevonen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 01.09.2008 / 8-vuotias
Säkä: 144cm
Rekisterinumero: VH04-053-8360
Painotus: Yleispainotteinen
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Rotu: Norjanvuonohevonen
Sukupuoli: Ori
Syntymäaika: 01.09.2008 / 8-vuotias
Säkä: 144cm
Rekisterinumero: VH04-053-8360
Painotus: Yleispainotteinen
Ex.omistaja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122
Status: Treenauksessa
Karsinaan
Kaare Ådne " Kalle "
Rotu: Norjanvuonohevonen
Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 13.10.2014 / 10-vuotias
Säkäkorkeus: 148cm
Painotus: Esteratsastus
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevosjärven tila, Ranska
Status: Ratsastuskoulun käytössä
Rauhallinen, kärsivällinen ja lempeä luonteinen konkari'

Charlotte Sunsetynin " Char "
Rotu: Hannover
Syntynyt: 05.08.2000 / 23-vuotias
Rekisterinumero: VH05-011-9823
Säkä: 165cm
Re: 160cm
Maahantuoja: Tuontikeskus Alegre
Omistaja: Huusari Rosewood VRL-13122 / Hevojäsrven tila, Ranska
Status: Eläkkeellä
Terävä, kopea ja harppoja