Yleistä infoa ja Hevosjärven tilan henkilökunta esittäytyy
" Yksikään sellainen tunti elämästäsi, jonka vietät ratsailla, ei ole hukkaan heitettyä." - Winston Churchill.

Hevosjärven tila sijaitsee Ranskassa, Bourg-en-Bressen maaseudulla. Matkaa kaupungiin on vain parisen kilometriä ja linja-autolla pääseekin ihan tila tienvarteen. Hevosjärven tila on Kastanjan-järven rannalla sijaitseva suuri kartano tiluksineen. Tila onkin ikivanha ja on ollut Rosewoodien suvun hallussa jo vuosisatoja. Heidän mukaansa järvikin on aikanaan saanut nimensä, sillä muunnoin tila tunnettiin eläinten lisäksi kastanjoista. Rakennuksista voi edelleen aistia vuosisatojen kulun ja niitä remontoidessa modernimpaan suuntaan on kunnioitettu vanhaa.
Hevosjärven tilalla on neljä isoa tallia, kaksi isoa pihattoa, sekä kennel: ratsastuskoulu Kastanja, yksityistalli Jää, koulutustalli Revo, pientalli Usva, Kuunpihatot, sekä kennel Ruskala. Yksi päätoimintamuodoista on ratsastuskoulu toimintoineen, joka määrittääki hyvin pitkälle sen millaista toimintaa tilalla järjestettään. Mahdollisuuksien mukaan tilalla järjestetään aktiivisesti valmennuksia, tunteja, leirejä, kursseja jne. Rosewoodien hallussa on myös viereisellä tontilla sijaitseva kisakeskus Hamilton Bravo, jossa järjestetään erilaisia kisoja aina mahdollisuuksien mukaan. Hevosjärven tilan toinen ja samalla tärkein päätoimintamuoto on hoitajatoiminta, jonka lisäksi on myös yksityistalli, kasvatusta niin hevospuolella kuin myös koirien, kissojen, lampaiden ja kanien parissa. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on panostaa eläinten ja ihmisten hyvinvointiin ja se näkyy esimerkiksi pihatoissa sekä majatalon tarjonnassa.

Tilan päivittäinen aikataulu
07.00 Aamuheinät ja tarvittaessa väkirehut, kaurat jne.
07.30 Hevoset tarhoihin, loimitus tarvittaessa. Kesällä laitumelle.
08.00 Maneesi avataan.
08.00- 12.00 tilan siivoaminen ( tarhat, kentät, maneesi, tallit, laitumet jne. )
12.00 Päiväruuat hevosille ulos tai sisälle sään mukaan. Hevosten tarkistaminen.
09.00 - 20.00 Tunnit / valmennukset
20.00 Iltatalli, hevoset sisälle ja iltaruoka
21.00 Hevosten tarkistaminen.
22.00 Tallit suljetaan.
Tarhausaikaa voi muuttaa kelien mukaan. Jos ulkona on yli -20*C toimitaan seuraavan aikataulun mukaisesti:
07.00 Aamuheinät, tarvittaessa väkirehut, kaurat jne.
09.00 Hevosten tarhaus, loimitus tarvittaessa.
09.00 Maneesi avataan.
08.00- 12.00 Tilan siivous.
12.00 Päiväruuat hevosille sisälle, tarkistus.
Syönnin jälkeen ulos.
09.00- 20.00 Tunnit / valmennukset.
19.00 Hevoset sisälle, tarkistus
20.00 Iltaruuat, tarkistus.
22.00 Tallit suljetaan.
Yksityisten omistajat saavat päättää omiensa tarhausajoista.

Henkilökunta
Tilan omistajat

Huusari Rosewood on 28-vuotias iloinen, avoin, puhelias ja huumorintajuinen tummatukkainen nainen. Hän asuu perheensä kanssa Hevosjärven tilan kartanossa. Hänen päätehtäviään on tilalla paperihommien lisäksi valmentaminen ja mahdollisuuksien mukaan kilpaileminen tilan ratsuilla. Naisen löytää hyvin usein talleilta ja yleensä hänellä on kolmoset mukana.
Nuorta naista on helppo lähestyä ja häneltä uskaltaakin kysyä apua ongelmatilanteissa. Hän on myös erittäin innokas valmentaja ja pitääkin mielellään valmennuksia tilan omille ratsukoille aina kun on mahdollisuus. Tosin hänet tunnetaan valmentajana ankaruudesta ja siitä, että hän kehuu vain tarvittaessa. Osaa hän onneksi pitää hauskaakin usein ja tämä näkyy esimerkiksi maastoreissuilla, sekä toisinaan tunneilla, jolloin hän saattaa pitää leikkitunnin tms.

Bella Rosewood on 27-vuotias nauravainen, huumorintajuinen, aina positiivinen, kärsimätön ja isosiskonsa Huusarin tavoin aina puhelias. Hän asuu perheensä kanssa kisakeskus Hamilton Bravon kartanossa. Bellan päätehtäviä tilalla on kilpaileminen ja tilan hevosten treenaaminen. Mahdollisuuksien mukaan hän vetää joskus ratsastuskoulun puolella tunteja tai yksityisvalmennuksia. Hän viettää myös siskonsa tavoin paljon aikaa talleilla ja usein hänellä on mukanaan tyttärensä Bea, josta on myös kuoriutunut mitä innokkain hevostyttö.
Bellaa uskaltaa myös lähestyä, sillä hän auttaa aina parhaansa mukaan. Bellan tunnit ja valmennukset sisältävät hyvin usein ennaltaodottamatonta sisältöä ja hauskuutta hikisen treenin parissa. Ei ole tavatonta nähdä häntä valmentamassa siskoaan tai toisinpäin.

Michael Rosewood on 28-vuotias huumorintajuinen, rauhallinen, fiksu, hieman hiljaisempi kuin puolisonsa, tumma mies. Hän on Huusarin kanssa naimisissa ja heillä onkin kolmoset. Michael on aikoinaan opiskellut ratsastuksen ohella insinööriksi, joten hänen ammattitaitoaan onkin päästy hyödyntämään Hevosjärven tilalla monessa asiassa.
Michaelin päätehtäviä tilalla on valmentaminen, kilpaileminen ja tilan omien ratsujen treenaaminen. Harvoin mies valmentaa muita kuin vaimoaan, Bellaa tai Kristiania, mutta jos valmentaa on hän tiukka valmentaja, joka pitää vaativia valmennuksia. Jos hän sattuu seuraamaan kentän laidalta jonkun menoa ei ole tavatonta, että hän korjaa mahdollisia virheitä, jos hän niitä huomaa. Michaelin erikoisalaa on ehdottomasti haastavien ratsujen kanssa pärjääminen ja häntä pyydetäänkin yleensä auttamaan niiden kanssa.

Kristian Rosewood on 27-vuotias rauhallinen, kärsivällinen, hiljainen, huumorintajuinen, hyvä huolta perheestään pitävä mies. Hän on naimisissa Bellan kanssa ja heillä on pieni tytär, Bea. Kristianin päätehtäviä tilalla on hevosten kouluttaminen ja treenaaminen, sillä mies on hevosten parissa rauhallinen ja kärsivä. Tämän takia hän saa yleensä vaikeimmat tapaukset joko kokonaan koulutettavaksi tai uudelleen koulutettavaksi.
Hän on kätevä käsistään, joten korjattavissa olevat asiat, kuten tarhojen aidat, on hänen hoidettaviaan. Hän myös valmentaa mielellään puolisoaan ja joskus harvoin myös tilan omia ratsukoita.
Michael on Kristianin isoveli ja veljekset voivat innostua härnäämään toisiaan esimerkiksi siitä, kummalla menikään paremmin estetreenit tai kummalla menikään edelliset treenit paremmin. Heidän sananlaskuiluunsa on helppo lähteä mukaan.

Josephine, Benjamin ja Ellen Rosewood ovat kolmosia, mutta eivät identtisiä. Josephine on osottautunut varsin rauhalliseksi ja kärsivälliseksi hymytytöksi, Benjamin puolestaan vähän vilkkaammaksi hevospojaksi, jolla on isänsä rauhallisuus hevosten parissa. Ellen on heistä kaikkein vilkkain ja kärsimättömin, mutta osaa hurmata ihmiset hymyllään kuten sisaruksensakin.
Jokainen heistä on kuitenkin osoittanut olevansa hevosista kiinnostuneita ja he ovatkin jo onnellisia ponien omistajia. Josephine omistaa Brynhild Pepitan, Benjamin oma poni on puolestaan Tunturikavion Lass Wegas, ja Ellenin Sjörövaren SWE. Lisäksi heiltä löytyy yksi yhteinen poniori, Toblerone.

Elisabeth Rosewood, tutummin Bea, on syntynyt 16.03.2014 Ranskassa. Hän on osoittanut olevansa hyvä hevosten kanssa ja hänellä onkin omaa poni Taivaanrannan Vappu. Pieni tyttö on ahkerasti opetellut ratsastamaan ponillaan ja on todella taitava ratsastaja nykyään.
Luonteeltaan Bea on varsin vilkas, nauravainen ja puhelias. Eläiväsen tytön perässä saa toisinaan juosta jos meinaa perässä pysyä! Bea on aina valmis auttamaan muita ja hänet löytääkin talleilta aina tutustumassa uusiin ihmisiin ja valmiina auttamaan milloin missäkin.
Bea kulkee talleilla vanhempiensa vanavedessä ja on ottanut oppia heiltä. Hän on osoittanut kiinnostusta kisakenttiä kohtaan ja on käynyt jo ensimmäisissä kisoissa kokeilemassa onneaan.

Ratsastuksenopettajat & valmentajat

Katjaana Kukkaniitty on 35-vuotias tiukka, hiljainen, kärsivällinen ja kantavan äänen omistava vaalea nainen. Hän toimii tilalla kenttävalmentajana, mutta tarvittaessa voi valmentaa myös muissa lajeissa, lähinnä rataesteillä ja kouluratsastuksen puolella. Hän on itse kokenut kenttäratsastaja, joka opettaa mieluummin muita kuin kisaa itse.
Hyvin usein hän lähtee kisapaikoille mukaan seuraamaan valmennettaviensa menoa, jotta voi auttaa tarvittaessa myös siellä. Katjaana kehuu harvoin, mutta aiheesta ja onkin tiukka valmentaja, jonka tunneilla ei matkusteta ratsun selässä vaan joudutaan tositoimiin heti alkukäynneistä saakka.

Mark Goutierès on 53-vuotias huumorintajuinen, lempeä, kiireetön, sosiaalinen vaalea kouluratsastaja. Hän on itse kokenut ratsastaja ja haluaakin nyt opettaa taitojaan muille. Markin valmennustyyli on vaihteleva: toisinaan meno voi olla todella hikistä tai vastaavasti leppoista.
Hän ei enää itse pysty ratsastamaan jouduttuaan vakavaan ratsastusonnettomuuteen, jossa hänen oma kilparatsunsa, Silvermoon ll, menehtyi. Onnettomuudesta johtuen hänen vasen puoli halvaantui ja on toipunut sen verran, että hän pystyy käveleen kävelykepin avulla. Hän muistaakin aina muistuttaa turvavälineiden tärkeydestä niin ratsastajalla kuin ratsulla.

Patrick Brault toimii alkeis- ja helpoilla tunneilla opena. Hän on 23-vuotias hurmuri, joka on erittäin huumorintajuinen, jekkuileva, ehkä vähän pröystäileväkin luonteeltaan. Osa pitää häntä naistennaurattajana, mutta itse hän ei missään tapauksessa tätä myönnä. Mies pitää opettamisesta ja onkin ihan omiaan siihen touhuun. Hän opetustapansa on teoreettinen ja hyvin perusteellinenkin toisinaan huolimatta kentän aitojen ulkopuolisista touhuistaan.
Omia hevosia hänellä ei ole, mutta hän treenaa aktiivisesti Kastanjan asukkaita. Patric on myös vannoutunut poniratsastaja kotikentillä, sillä hän ei ole kovin pitkä, vain 165cm. Kisakentillä Patric yleensä käy hevosten kanssa, sillä kenen aikuisen miehen ego muka kestäisi poneilla kisaamista? Hoitoponi: Browny Corelia

Ellen Laukkala on 27-vuotias Suomesta kotoisin oleva nuori nainen. Hän on opiskellut Hevosjärvellä oppisopimuksella ratsastuksenopettajaksi. Ellen on erikoistunut luonnolliseen hevosmiestaitoon ja pitääkin pääasiassa sillä puolen tunteja. Hänellä on ylläpidossa Huusarin islanninhevonen Bliða fra Borgarfjördur, jonka kanssa hän opettelee luonnollisia hevosmiestaitoja, muun muassa kuolaimettomuutta.
Ellenin perheeseen kuuluu myös syöpää sairastava äiti, isä ja pikkusisko ja poikaystävä Max Jakobsson, joka on myös Hevosjärvellä kiireapulaisena toisinaan. Ellen asuu vuorotellen Suomessa ja Ranskassa, sillä hän opiskelee suomalaisella hevosopistolla lisää luonnollisesta hevostaidosta.
Ellen on luonteeltaan hieman hiljainen, iloinen, huumorintajuinen. Ellenin löytää todennäköisimmin Kuunpihatoista tai majatalolta opiskelemasta. Hän on hyvin tunnollinen, ahkera ja vastuullinen työntekijä. Hän on ratsastanut pienestä tytöstä saakka, joten hänellä on jo nuoresta iästään huolimatta valtava määrä kokemusta. Hän myös opettaa hyvin mielellään tuntiensa ulkopuolellakin asioita muille.

Laurette Gwenaëlle on 32-vuotias Niortista kotoisin oleva nainen. Hän aloitti työnsä Heppiksellä 01.11.2020 terapiahevosopettajana. Laurette on työskennellyt aikaisemmin sairaanhoitajana ja opiskellut ratsastuksenopettajaksi Pariisissa pari vuotta sitten.
Nainen on koko ikänsä harrastanut hevosia ja kilpaillut Ranskassa ihan kansainväliselle tasollekin saakka. Nyt nainen keskittyy opettamiseen, mutta sen ohessa kilpailee tilan hevosilla. Laurettella on ylläpidossa Gelimer Queen.
Laurette on luonteeltaan huumorintajuinen, aina nauravainen, pirsakka, puhelias. Tunneilla hän on lempeä, mutta jämpti. Tarvittaessa hän pitää myös muita ratsastustunteja kuin terapia. Lauretten vahvuus on kouluratsastuksen puolella, mutta taitaa myös rataesteitä.
Hänen perheeseensä kuuluu puoliso Emma, tytär Amanda ja koirat Cecilia ja Noir. Hän asustelee perheensä kanssa omakotitalossa Bourg-en-Bressessä. Toisinaan naisen perhettä voi nähdä Heppiksellä, sillä hän haluaisi tyttärensä ja puolisonsa kanssa viettää enemmän aikaa tallilla.

Eerik Laine on 25-vuotias Tallinnasta kotoisin oleva. Hän aloitti Heppiksellä 01.04.2022 yleisopettajana. Ennen meille tuloon mies on kilpaillut kansainvälisellä tasolla saakka Virossa, sekä Britanniassa. Edelleen mies kisaa opetuksen rinnalla aina kun ehtii. Ensimmäisen kosketuksen hevosiin Eerik sai 15-vuotiaana, kun silloinen tyttöystävä pakotti talleille mukaan.
Heppiksellä Eerik toimii siis yleisopettajana, eli opettaa sekä koulu-, että estepuolella aina HeC-VaB tasolle saakka. Nimikkohevosena hänellä on Heppiksen Xintye Hexen, jonka kanssa mies treenailee sekä kilpailee töidensä ohella.
Sinkkuna viihtyvä mies asustelee Bourg-en-Bressen keskustassa yhdessä koiransa Peeterin kanssa. Luonteeltaan hän on hiljainen, ehkä hieman sulkeutunut sekä todella fiksu. Kun Eerikkiin tutustuu tarkemmin paljastuu hänestä puhelias puoli, sekä omaperäinen huumorintaju. Valmentajana Eerik on tiukka ja kovaa treeniä vaativa. Hyvin harvoin hän innostuu vetämään maastoretkiä tunneilla.

Akoni Kamalani on 34-vuotias USA:n Havaijilta kotoisin oleva. Hän aloitti Heppiksellä 01.04.2022 esteratsastuksen opettajana työtehtävät. Tätä ennen hän on työskennellyt USA:n pohjoisosissa ratsastuksenopettajana. Muutama vuosi sitten hän saapui Ranskaan kilpailemaan esteratsastuksen parissa. Mies kilpailee enää satunnaisesti, sillä tällä hetkellä hän haluaa kehittyä opettajana ja asettua aloilleen vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa.
Opettajana Akoni on rauhallinen ja sekoitus lempeyttä ja hauskuutta. Hänen tunneillaan ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi tai mitä hän keksii tehtäviksi milloinkin. Nimikkohevosena hänellä on Cindy Godolphina HJT, jonka kanssa hän lähtee hyvin herkästi maastoon kaveriksi jos pyytää.

Tallipäälliköt

Emmanuelle Chicoine on 27-vuotias vaaleahiuksinen nainen Pariisista. Hän on opiskellut oppisopimuksella Pariisissa sijaitsevassa ratsastuskoulussa hevosenhoitajaksi, jonka jälkeen työskenteli pari vuotta toisella tallilla ennenkuin tuli Hevosjärvelle Jään tallin tallipäälliköksi.
Emmanuella aloitti työt tilalla syksyllä 2017.
Lempinimeltään Emmaa totteleva nainen on hiljainen ja tunnollinen työntekijä, joka pitää todella tarkkaa huolta siitä, että tallikäytävät kirjaimellisesti kiiltävät ja kaikki on ojennuksessa. Itse hän ei juurikaan ratsastamisesta perusta, mutta kiipeää kyllä tunnollisesti selkään jos häntä pyytää. Häntä ei näe juuri koskaan meikittä ja hiukset sekaisin tallilla, vaan hän on itsekin ojennuksessa lähestulkoon aina.

Elita Busson on 22-vuotias Le Robertista kotoisin oleva nainen. Hän on opiskellut hevosenhoitajaksi Sveitsissä ja palasi sieltä Hevosjärvelle työskentelemään Kastanjaan tallipäälliköksi. Elita on hyvin sosiaalinen ja helposti lähestyttävissä oleva ihminen. Hänellä on pieni valkoinen villakoira, Eela, joka kulkee toisinaan hänen mukanaan tallilla. Elitan luonteenpiirteisiin kuuluu myös rauhallisuus ja hyvä huumorintaju. Nainen aloitti tilalla työt syksyllä 2014.
Elita tulee loistavasti toimeen eri ikäisten ihmisten kanssa ja auttaa taatusti jokaista, joka vaan apua pyytää tai on pyytämättä. Elita ratsastaa mahdollisuuksien mukaan pääasiassa Kastanjan hevosilla ja haluaakin kehittää itsensä mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi. Hänellä on tärkeää, että jokainen viihtyy tallilla, eikä ketään kiusata.

Vaden Rochefort on 44-vuotias Courbevoiesta kotoisin oleva mies. Hän työskentelee Kuun tallipäällikönä. Aikaisemmin hän on kilpaillut hyvin ahkerasti eteenkin kenttäratsastuksessa ja käy edelleenkin kilpailemassa mahdollisuuksiensa mukaan. Hän on työskennellyt myös ratsastuksenopettajana, mutta jätti ne hommat huomattuaan olevansa omiaan tallipäällikkönä. Vaden aloitti tilalla työt talvella 2006.
Vaden on tarkka turvallisuudesta ja hevosten kunnioittamisessa, joten hänen olleessaan talleilla ei kukaan vahingossakaan juokse tai huuda hevosten läsnäollessa. Mies osaa olla rentokin ja onkin loistava tarinankertoja! Häneltä voi myös kysyä neuvoja eteenkin kenttäratsastuksen parissa, sillä hän kyllä neuvoo mielellään. Vadenin perheeseen kuuluu vaimo Anastasie sekä lapset Maurelle ja Avenall, joita näkee toisinaan tallilla isänsä mukana.

Kathy R. Pickett on 30-vuotias Amerikasta kotoisin oleva nainen. Hän toimii Hevosjärvellä Revon tallipäällikkönä. Kathy on erittäin nauravainen ja huumorintajuinen tyyppi. Hän myös leikillään usein kehuu Amerikan olevan Ranskaa parempi. Hän käy kotimaassaan usein vierailulla ja kertoo mielellään näistä reissuista lisää. Hänen hevosenkäsittelytaidoissaan, eteenkin ratsastuksessa, näkyy amerikkalaisuus hyvin vahvasti. Kathy aloitti tilalla työt kesällä 2018.
Kathyn lempilaji on ehdottomasti lännenratsastus, mutta osaa hän myös koulu- ja esteratsastusta. Kuitenkin useimmiten hänen ratsastaessaan satulana on lännensatula ja suitsiotekin on sen tyylinen.

Tallityöntekijät

Beatrice Frisk on 28-vuotias ihastuttava neiti, joka aloitti Heppiksellä työtehtävänsä tallityöntekijänä 01.04.2022.
Hän on kotoisin Tukholmasta, jossa asui aina 24-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen hän on työskennellyt ympäri Euroopppaa hevostalleilla ja nyt päätyi Saksasta meille tänne Ranskaan. Hevosuransa Beatrice on aloittanut 7-vuotiaana ratsastustunneilla.
Beatrice työskentelee pääsääntöisesti ratsastuskoulun puolella, mutta avustaa tarvittaessa muillakin talleilla. Häntä voi tarvittaessa käydä nykäisemässä hihasta jos tarvitsee apua vaikkapa ratsunsa valmiiksi laittamisessa tunnille tai varusteiden putsaamisessa.
Luonteeltaan Beatrice on rempseä, aina suu naurussa sekä jossain määrin kantavan äänen omaava. Hän on helposti lähestyttävä ja aina valmiina auttamaan. Hänellä on kattava tietotaito hevosista ja jakaa mielellään tietoa eteenpäin. Ylläpidossa hänellä on Heppiksellä asusteleva HJT Elowyn, jonka kanssa hän harrastelee monipuolisesti. +Beatrice on henkilö, jonka voi aina pyytää kaveriksi vaikkapa maastoon, uittamaan hevosia tai vaikkapa treenaamaan kentälle.

Ylva Naess on 19-vuotias Norjan Oslosta kotoisin oleva nuori nainen. Työtehtävänsä tallityöntekijänä Ylva aloitti Heppiksellä 01.04.2022. Pääasiassa hän työskentelee pihatossa, tarvittaessa avustaa myös muissa talleissa.
Ensimmäisen kosketuksen hevosiin Ylva sai 12-vuotiaana, kun pääsi kaverinsa mukaan talleille. Hän valmistui 2021 loppuvuodesta hevosenhoitajaksi Norjasta, jonka jälkeen haki Heppikselle töihin. Nuoresta iästä huolimatta hänellä on kattava tietotaito hevosista ja myös osaaminen hevosten käsittelyssä.
Luonteeltaan Ylva on rauhallinen, omissa oloissaan viihtyvä sekä uutta tietoa mielellään oppiva. Hän auttaa mielellään muita jos häneltä kysyy apua. Välttämättä hän ei ole ensimmäisenä tyrkyttämässä apuaan, mutta auttaa aina kun pyytää.
Ylva asustelee Bourg-en-Bressessä yhdessä ystävänsä kanssa. Nimikkohevosena hänellä on Heppiksen Shangri-La ja Artemis, joiden kanssa hän treenailee töidensä ohella.

Kisahoitaja & hevostenhoitaja

Camille Fremont on 59-vuotias Le Blanc-Mesnilistä kotoisin oleva kokenut hevostenhoitaja. Hän toimii Hevosjärvellä pääasiassa kisahoitajana pidemmillä matkoilla ja toki kun ei olla kisamatkalla, niin hoitaa tilalla hevosia. Camillen tapaa parhaiten Jään tallista. Hän on koko ikänsä toiminut hevostenhoitajana ja onkin erittäin paljon kerännyt kokemusta. Camille saapui tilalle töihin syksyllä 2016.
Luonteeltaan Camille on pitkäpinnainen ja sovitteleva. Hän on usein rauhanrakentajana riidoissa ja saa osapuolet sopimaan. Pitkäpinnaisuus on naisen erikoisvaltti hevosten parissa, hän pärjää kaikkien kanssa. Camille opettaa mielellään muille taitojaan jos yhtään osoittaa kiinnostusta hevosen hoitoa kohtaan.

Lara Faucheux on vasta 16-vuotias tyttö, lähtöjään Maine-et-Loiresta. Heppikselle hän päättyi hevosenhoitajaksi, kun hänen isoäitinsä jäi eläkkeelle työskenneltyään meillä 45-vuoden ajan. Lara työskentelee koulun ohella viikossa muutamien päivien ajan Heppiksellä. Unelmana hänellä on opiskella hevosenhoitajaksi peruskoulun jälkeen. Työnsä hän Heppiksellä aloitti 01.04.2022
Laran perheenseen kuuluu 86-vuotias isoäiti, sekä 80-vuotias isoisä. Hänen vanhempansa ovat menehtyneet vuosia sitten autokolarissa. Laran nimikkohevosena Heppiksellä on Joya´s Fe, jonka kanssa hän harrastelee monipuolisesti. Luonteeltaan hän on rämäpää, huumorintajuinen ja hyvin energinen.

Kouluttajat

Cannon Vincent on 27-vuotias mies, lähtöjään Bourg-en-Bressestä. Mies on harrastanut koko ikänsä ratsastusta ja käynyt ennen Heppikselle saapumista Australiassa opiskelemassa hevosen hoitoa. Cannon on luonteeltaan seikkailunhaluinen, energinen, huumorintajuinen ja rempseä. Hevosten kanssa hän on rauhallinen, määrätietoinen ja kokenut. Hän osaa käsitellä hevosta kuin hevosta.
Cannon valmistui hevosenhoitajaksi Ranskassa, jonka jälkeen lähti näkemään maailmaa ja päätyi Australiaan useammaksi vuodeksi opiskelemaan kouluttamista. Heppikselle hän saapui töihin 20.08.2021 ja on ostanut nyt oman asunnon Bourg-en-Bressestä tarkoituksenaan jäädä asustelemaan pysyvästi Ranskaan ja viihtyy sinkkuna. Heppikselle hän päätyi törmättyään facebookissa ilmoituksen avoimista työpaikoista.
Nimikkohevosena hänellä on Heppiksellä Ferrar Zachariah, jonka kanssa hän harrastelee monipuolisesti. Cannon on tyyppi, jota voit kysyä mihin tahansa mukaan ja hän varmasti tulee mukaan. Todennäköisesti löydät hänet koulutustalli Revosta puuhailemassa hevosten kanssa.

Mariah Moreau on 29-vuotias Pariisista kotoisin oleva pitkän linjan hevosammattilainen. Hän innostui hevosista ensimmäisen kerran yläasteella ja siitä saakka on käynyt melkein päivittäin talleilla. Mariah kouluttautui kouluttajaksi Pariisissa, jonka jälkeen on työskennellyt ympäri Pohjois-Ranskaa.
Heppiksellä hän aloitti työt 30.08.2023, kun kuuli tuttavaltaan, että tänne etsitään kouluttajaa. Luonteeltaan Mariah on määrätietoinen, villihkö, kaikkien viihdyttäjä. Hevosten kanssa hän on määrätietoinen, ehkä hieman jääräpäinenkin tiettyjen asioiden suhteen. Heppiksellä on nimikkohevosena Adriane Brethila Allouette, jonka kanssa Mariah harrastelee leppoisasti.

Eläinlääkäri, kengittäjä ja hieroja

Calandre Bellefeuille on 23-vuotias Bourg-en-Bressestä kotoisin oleva tyttö. Hänellä on omistuksessa tällä hetkellä torinhevosruuna Jõhvikas, tutummin John. Lisäksi hän omistaa nimikkohevosensa Calandre Kellendria HJT:n yhdessä kihlattunsa Sebastian Majoryn kanssa ja shetlanninponitamma Gazelle Galadriellen. Gazelle on Sebastianin ja Calandren pojan Gasparin käytössä, mutta vanhemmat auttavat 6-vuotiasta poikaa ponin hoidossa.
Häneltä löytyy huumorintajua lähestulkoon jokaiseen tilanteeseen. Calandre yleensä varsin suorasanainen mikä välillä aiheuttaa ongelmia. Löytyypä hänestä myös se herkkä puoli, jota tosin hän ei juuri koskaan paljasta. Nainen on viettänyt paljon aikaa Suomessa ja maa on hänelle tärkeä Ranskan lisäksi. Nykyään Calandre asuu perheensä kanssa Heppikseltä 5km päässä.
Calandre työskenteli ennen Heppiksellä Usvan tallipäällikkönä opiskellessaan eläinlääkäriksi. Hän valmistui 14.09.2023 ja työskentelee nyt Heppiksen & Hamilton Bravonin virallisena eläinlääkärinä.
Perheesee kuuluu kihlattu Sebastian Majory ja hänen poikansa Gaspar. Calandre adoptoi Gasparin heidän kihlautuessaan, jotta voisi olla tasavertainen vanhempi yhdessä Sebastianin kanssa pienelle pojalle.

Taloudenhoitaja & sihteeri

Villette Bazinet on varsinainen monitaituri asiassa kuin asiassa. Nainen toimii tilan majatalon taloudenhoitajana, sekä sen lisäksi hän hoitaa puutarhoja yhdessä puutarhurin kanssa. Hän on myös todella hyvä kuuntelija ja lohduttaja tarvittaessa. Villetten taitavissa käsissä valmistuu käden kääntäessä suussa sulavat herkut ja suolainen ruoka. Hänen jakaa toimistonsa Catherine Morrinsonin kanssa ja se sijaitsee majatalon alakerrassa. Villetten löytää ylipäätään majatalosta parhaiten.
Luonteeltaan Villette on rauhallinen, huumorintajuinen, kannustava ja ahkera. Hän on ollut Hevosjärvelle taloudenhoitajana jo vuodesta 1995, joten hän on nähnyt tilan muutoksen ja kasvun. Villette kertoo mielellään tarinoita menneestä. Jos jollain on huono päivä, tulee Villette taatusti halamaan ja lohduttamaan. Hän löytää oikeat sanat tilanteeseen ja saa hyvin usein hymyn kaikkien huulille.

Catherine Morrison on päätoimeltaan tilan sihteeri, mutta hän hoitaa myös Villetten apuna toisinaan juoksevia asioita. Catherine jakaa toimistonsa Villette Bazinetten kanssa ja heidän toimistonsa löytää majatalon alakerrasta. Naisen vastuulla on lähestulkoon kaikki Hevosjärven paperihommat ja hänelle ilmoittaudutaan esimerkiksi halutessaan majoittua tilan majataloon, tarvitsee hevoselle eläinlääkäriä tai tarvitsee opastusta tilalla.
Catherine on luonteeltaan rauhallinen, asiakaspalveluhenkinen ja hiljainen. Hän tulee hevosten kanssa toimeen, mutta ei ole koskaan ratsastanut vaikka mahdollisuuksia on tarjoutunut lukuisia kertoja. Sanojensa mukaan hän mielummin katsoo turvallisesti maan kamaralta ja tarjoaa herkkuja hevosille.
Nainen on työskennellyt vuodesta 2001 Hevosjärvellä ja viihtyy mitä ilmeisemmin todella hyvin Bourg-en-Bressessä. Catherinen puoleen voi kääntyä aina jos tulee ongelmia esimerkiksi hoitopaketin tai kisapapereiden kanssa.

Huoltopäällikkö

Jean Pinette on 33-vuotias Magagnocista kotoisin oleva mies. Hän opiskeli kotikaupungissaan rakennusmieheksi ja saapui keväällä 2019 Heppiselle huoltopäälliköksi. Jeanin päätehtävänä on kaikki tilan huoltohommat (esim. aitojen korjaukset, ruokinta-automaattien huolto, estepuomien maalaus jne.), sekä lisäksi tarvittaessa ammattilaisten paikalle soittaminen (esim. sähkötyöt.) Yleisimmin miehen löytää Heppiksen pajasta, joka sijaitsee lantalan takana.
Aikuisiällä Jean on opetellut ratsastamaan ja hänet voikin joskus nähdä hevosen selässä. Yleensä hänellä hän ratsastaa lännesatulalla, hyvin harvoin englantilaistyyppisillä satuloilla. Luonteeltaan Jean on hyvin hiljainen, mutta tutustuessa hänestä löytyy uutena puolena puheliaisuus sille päälle sattuessaan. Toki miehellä on myös leveä, valkoinen hymy ja mahtavat hauikset!

Autonkuljettaja

Fernand Hubert on 51-vuotias Cergystä kotoisin oleva mies. Mies on koko aikuisikänsä ollut autoalalla ja aloitti Heppiksellä työt 01.11.2020 autonkuljettajana. Miehen työtehtäviin kuuluu siis pääasiassa kisamatkoilla ja valmennusreissuilla hevosrekan kuljettaminen. Lisäksi mies huoltaa autoja, trailereita ja hevosrekkoja tilalla.
Luonteeltaan Fernand on rauhallinen, ujo ja älykäs. Hevosten kanssa mies on ollut tekemisessä ensimmäisen kerran, kun Heppikselle saapui töihin. Fernand yleensä tyytyy seuraamaan vierestä hevosten hoitoa. Mielellään mies kyllä auttaa jos tilanne sitä vaatii.
Fernandin perheeseen kuuluu vaimo Camilla, sekä lapset Bretteny, Emil ja Faron perheineen. Perheellä on lisäksi kaksi kissaa ja neljä kania.

Tutustu myös kisakeskus Hamilton Bravonin henkilökuntaan
Copyt
S Preischl (CC BY-NC-SA 2.0)
Stefan Schmitz (CC BY-ND 2.0)
wbeem (CC BY-NC 2.0),
Calandren kuva: Chris Hunkeler (CC BY-SA 2.0)
PROBLMIdaho (CC BY 2.0) (Elita, Kathy, Jean)
Carine06 (CC BY-SA 2.0) (Vaden, Mark)
Katherine Mihailova (CC BY-NC-ND 2.0) (Ellen)
donald savard mannequin (CC BY 2.0) (Patric)
Mark Sampson (CC BY-SA 2.0) (Villette)
MdAgDept (CC BY 2.0) (Catherine)
Stefan Schmitz (CC BY-ND 2.0) (Camille)
andreavallejos (CC BY-ND 2.0) (Laurette)
BANAMINE (CC BY-SA 2.0) (Fernant)
Serita Vossen (CC BY-NC 2.0)
Adrian Falcoianu (CC BY-NC-ND 2.0)
Clara S. (CC BY 2.0) (nainen)
philmofresh (CC BY 2.0)
philmofresh
Carine06 (CC BY-SA 2.0) (Cannon)